VEISTOKAARI OY MIKAEL HOLMSTRÖM

Veistokaari Oy on erityisesti isojen purjelaivojen korjaamo ja veistämö, mutta pienempiä veneitä syntyy yhtä hyvin. Holmström on tehnyt veneitä ja laivoja vuodesta 1986 lähtien. Veistokaaren työn jälki näkyy lähes kaikissa Suomenlahden purjelaivoissa.

Täysin omaa tuotantoa ovat tykkisluuppi Diana ja jahti Alma. Molemmat veistettiin alusta loppuun Suomenlinnassa. Holmström on lisäksi ollut mukana loviisalaisen Österstjernan rakentamisessa ja Ahvenanmaalla yhden vuoden Albanusta veistämässä.  Diana ja Alma olivat usean vuoden projekteja. Talvella 2015-16 Suomenlinnan kuivatelakalla on työkohteena Svanhild, kaksimastoinen kaljaasi vuodelta 1948.  

Holmström on  30 vuoden aikana veistänyt yli 100 venettä ja alusta, jollasta jahtiin. Verstaalla on useampia valmiita veneitä odottamassa ostajaa, ja uutta on valmistumassa. Skaala on hämmästyttävän laaja. Siinä on jollia, monenlaisia soutu-, moottori- ja purjeveneitä,  perinneveneitä kuten storbåt, kirkkovene Seurasaaren ulkomuseolle, Lapin jokiveneitä ja  omana ryhmänään purjelaivat, joille on tehty mittavia korjauksia.

Alan ongelmana on uusien puuveneiden pienet markkinat, ja se johtaa veistotaidon vähittäiseen häviämiseen. Korjaustöitä nykyinen venekanta tarjoaa kyllä, mutta uusien tilaaminen lähentelee nollaa. Aika kuluu omalla vauhdillaan ja veistäjien ikääntyminen vie yhä useamman lähelle hetkeä, jolloin työkalut laitetaan lopullisesti pakkiin. Se johtaa tietysti ammattitaidon katoamiseen.

 

Holmström kuitenkin yllättää - hän kertoo tehneensä kaksi selloa, ohjaajanaan   kokenut soitinrakentaja. Molemmat sellot soivat nyt osaavissa käsissä.

"Veneen veistämistä voi verrata musiikin esittämiseen - jos haluaa saada siitä ammatin ja saavuttaa korkean ammattitaidon, on pistettävä siihen kaikkensa. Oikotietä ei ole. "