Talonpoikaisveneet Traditional workboats

 

 

 

Itämeren rannoilla on ikiajat käytetty samantyyppistä venettä kalastukseen, kuljetuksiin, kirkkomatkoihin ja kaupankäyntiin – se on avoin tai vain osittain katettu, tukeva, soudettava ja varustettu yhdellä tai kahdella mastolla, joihin viritettiin spriipurje tai kahvelipurje. Tällaisia veneitä valmistettiin joka kylässä ja jokaisella talolla oli omat veneensä. Yleisö tuntee veneen Anni Blomqvistin Myrskyluodon romaaneista ja niihin perustuvasta TV-elokuvasta.

 

Veneiden rakenne ja muodot olivat vuosisataisten kokemusten tulos. Pohjanlahden matalilla rannoilla rakennettiin täysin erilaisia veneitä kuin Ahvenanmaalla tai Ruotsin länsirannikolla. Veneet sopivat käyttöympäristöönsä. Jurmon Pehr Mattsson sai kerran kokeiltavakseen itäisen Suomenlahden veneen. Parin viikon kuluttua tuomio oli tyrmäävä – livsfarlig ! Vene ei hänen mielestään kelvannut lainkaan Jurmon meren aallokkoon.

 

Ken haluaa tutustua tarkemmin saaristolaisveneisiin voi katsoa esimerkiksi Harro Koskisen perinnepurje- ja venesivuja. Sieltä löytyy linkit kirjallisuuteen ja saaristolaiskulttuuriin. Porvoossa on aktiivinen seura Östnylands Allmogebåtsförening, jolla on monenlaista saaristolaisveneisiin liittyvää toimintaa ( www.allmogebat.fi )

 

Vanhoja alkuperäisiä veneitä on vaikea löytää, sillä ne ovat suuresti haluttuja eikä niitä ole myytävänä. Uusia saaristolaisveneitä rakennetaan jatkuvasti, joten sellaisin voi kyllä saada itselleen. Saaristolaisveneitä näkee etenkin Lounais-Suomen saaristossa. Saaristolaisveneet kokoontuvat useita kertoja kesässä kilpailuihin, joita on joka puolella saaristoa ja esimerkiksi Loviisassa. Miehistö pukeutuu traditionaalisesti vanhantyylisiin varusteisiin ja kaupunkilaiset näyttävät alkuperäisiltä kalastajilta. Viaporin Tuoppiin osallistuu säännöllisesti useita saaristolaisveneitä, jotka kokoontuvat Helsinkiin Suomenlahdelta.

Simo Orvaston sivut, joilla on paljon kuvia saaristolaisveneistä ja laivoista: 

http://picasaweb.google.com/simopuuveneenomistaja

 

 

 

 

 

On shores of the Baltic Sea (Finland, Sweden, Baltic states, Poland, Germany, Denmark) approximately the same type of boats have been used in fishing, transport, church visits and trading. Boats are open, or covered by scandeck, sturdy, with oars and sails, either one or two masts. These boats were built in each village and all the houses had their own boats. The public remembers these boats of the novels by Anni Blomqvist and TV-films “Stormskärs Maija”, based on her books.

 

The models in different parts of Baltic Sea were result of natural selection of hundreds years. The boats used in shallow waters in North are totally different from those built in Åland or in Swedish westcoast. Boats were adjusted to the local sea. When the legendary fisherman Pehr Mattsson “Jurmo Pehr” was asked to test a new boat, based on models of eastern Gulf of Finland, his judgement was stunning - highly dangerous ! The boat was in his opinnion totally unsuitable for Jurmo sea.

 

More information of traditional boats are found i.e. in homepages of Harro Koskinen – there are boat types, boat building, sails, riggs and links to litterature, museums etc. Town Lovisa east of Helsinki is homeplace for a society “Östnylands allmogebåtsförening”, which has different activities supporting traditions and culture of these boats.

 

Its outmost difficult to find an old, original boat anymore, they are hold as valuable treasures and are seldom for sale. Anyway, new traditional boats are still built, so it may be possible to get one. Most easily boats can be seen in numerous competitions and events organised in South-West archipelago or e.g. in Lovisa town. The crew uses traditional clothes and citypeople may really look like fishermen.

 

Lot of traditional work and fishing boats participate also Viapori Trophy and they get a feel of sailing in old times. 

Simo Orvasto has lot of pictures of traditional boats here:

 

http://picasaweb.google.com/simopuuveneenomistaja

 

 

 

Naantali 2000
Viaporin Tuoppi 2004
Naantali 2000
Viaporin Tuoppi 2004
Naantali 2000
Naantali 2000