SUOMENLINNA

Suomenlinnan vanha kaleeri- ja kuivatelakka tunnetaan puisten purjelaivojen telakointi- ja korjauspaikkana. Laivojen siirto mereltä telakalle syksyisin ja niiden päästäminen vapauteen keväällä ovat yleisötapahtumia ja niistä tehdään valtakunnan uutisia mediassa.

Telakka rakennettiin 1700-luvun puolivälissä kun Suomenlinnaa varustettiin Pohjolan Gibraltariksi. Ensimmäisen laivan - Hämeenmaa Oden - rakentaminen alkoi telakalla 1762 ja se valmistui  kaksi vuotta myöhemmin. Telakalla rakennettiin lukuisia saaristossa käytävään sotaan tarkoitettuja aluksia, ja Suomen itsenäistyttyä se oli tärkeimpiä telakoitamme. Telakka oli Valmet Oy:n käytössä aina vuoteen 1985 saakka. Telakan omistaa - niin kuin koko Suomenlinnan - Suomen Valtio, ja Valmetin lähdettyä telakan käyttö järjestettiin uudella tavalla.

1986 perustettiin Viaporin Telakka ry, joka on vuokrannut telakan Suomenlinnan hoitokunnalta. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea kulttuurihistoriallisten ja vanhojen laivojen säilyttämistä ja korjaamista ja luoda perinnealuksien kunnostuskeskus. Kustannukset peritään maksuina telakoitavilta aluksilta, työhuonemaksuina ja jäsenmaksuina. Suomenlinnassa toimii useita tähän liittyviä yrityksiä: veneen- ja laivanveistäjiä, seppä, purjeneulomo, sekä myös vierasvenesatama. Kunnostettavien alusten omistajat voivat tehdä työt itse tai tilata työt alan ammattilaisilta.

VENEIDEN VEISTOA, TELAKOINTIA JA KORJAUKSIA SUOMENLINNASSA

Veistokaari Oy, Mikael Holmström. Puulaivojen korjauksiin erikoistunut veneveistämö, jolla on valmius kaikenlaisiin korjaustöihin jollasta fregattiin. Toteuttanut suurimman osan telakalla tehdyistä suurista korjaustöistä. Tekee myös puuveneitä tilauksesta.

Varvilahti Oy, Pienvenetelakka, Markus Jämsen, Juha Niiniranta, Timo Reinikainen ja Janne Pettersson. Veneiden telakoinnit, korjaukset ja huollot. Moottorien korjaukset, asennukset ja huollot. www.varvilahti.fi

Veneveistämö Janne Pettersson, mm klassisten puuveneiden korjauksiin erikoistunut veistämö. www.venepuuseppä.fi

Venetelakka Keijo Saarinen, Tykistölahden suulla, vetotelakka 10 tonniin saakka. Tekee korjauksia ja uudisrakenteita myös Viaporin Telakalla.

Purjeneulomo Meripurje, UK Sailmakers Finland.  Veneiden, kaljaasien ja kuunarien purjeita  uusimmalla tekniikalla. www.meripurje.fi   www.uksails.fi

Seppä  Seppo Muukka, Star Welding

Suomenlinnan Venehuolto, Tero Tankka. Vene- ja moottorihuollot, veneiden talvitelakointi.