VENETELAKKA LILLAISARN'IN SAARELLA ESPOOSSA VISIT AT BOATYARD ON ISLAND LILLAISARN

Espoon Suvisaaristossa (Sommaröarna) on Lillaisarn - niminen saari Pentalan itäpuolella. Eugen Enoksson perusti saarelle venetelakan 1950-luvun alussa. Hänen poikansa Bengt Enoksson omistaa nyt telakan ja asuu edelleen saarella. Bengt tunnetaan myös aktiivisena kilpapurjehtijana ja hänen erityisenä harrastuksenaan ovat olleet jääpurret, joiden kilpailuissa hän on maailman huippuja.

Bengtin poika Micke on monien kilpaveneiden miehistössä - esimerkkeinä kahdeksikko Silja, kaksitoistikko Blue Marlin ja monet kuutoset.

Aisarn-saaria on kolme: Lillaisarn, Storaisarn ja Torraisarn. Aisarn on erikoinen nimi - ei suomea eikä ruotsia. Kielitieteilijät olettavat kantasanan voivan olla  aittasaari tai  muu ai-alkuinen suomenkielen sana.

Lillaisarnin telakalla ei ole veistetty uusia veneitä, mutta korjattu ja huollettu monia telakoituja veneitä. Parhaimmilllaan telakkahalleissa on talvisin ollut viitisenkymmentä venettä. Lokakuussa  halleissa oli Bengtin ja Micken omia veneitä. Telakkahallit ovat saaren itäpäässä, asuinrakennukset ja verstas länsirannalla. 

Hallissa oli  suuri moottorivene, kaunislinjainen pellinkiläinen fiskari, jonka Holmberg veisti 1960-luvun alussa. Suulissa oli myös H-vene, ilmapotkurilla varustettu kelirikkovene, pienempiä veneitä ja mielenkiintoinen norjalainen Killing-båt, eväkölinen pikkupursi, joka on Norjassa hyvin suosittu. Telakka on vetotelakka - veneet vinssataan käsipelillä kiskoja pitkin ylös ja siirretään heittoplokeilla sivuttain paikoilleeen.

Espoon muita telakoita ja veistämöitä

Suvisaaristossa oli Espoon kaupungin tietojen mukaan 1950-luvulla kuusi veneveistämöä ja telakkaa. Yksi niistä oli Helge Lindfors, jolla Bengt Enoksson oli nuorena opissa. Lindforsin veistämörakennus on edelleen pystyssä, nyt siinä on asuntoja.

Lillaisarnin telakan lisäksi Espoonlahden alueella on ainakin seuraavat telakat ja veistämöt.

Sumparen-saari on Espoon Lehtisaarten eteläpuolella - keskikokoinen pyöreä, matalarantainen saari, jonka pohjoisrannalla  Tuomelan veistämöllä rakennettiin kalastajaveneitä vielä 1960-luvulla. Tuomelan veistämö on nyt yksityisomistuksessa, mutta suulit on säilytetty alkuperäisinä. Telakasta, veistäjistä ja veneistä löytyy tietoja kuvia Lehtisaari-seuran sivujen kautta ja Sumparen-saaren nimellä Googlesta.

Svartholmen on Espoon Soukan (Sökö) länsirannalla. Saarella on ollut veneveistämö ainakin 1930-luvulta lähtien. Nils Söderström oli veistäjänä 1950-luvulta alkaen. Nyt saarella on Mahogany Yachting Society'n (MYS) telakka ja veistämö, jota pitää veneveistäjä Rauno Tuovinen. Svartholmenin saarelle telakoidaan ensisijassa MYS*in jäsenten veneitä. Rauno Tuovinen on tehnyt moniin veneisiin perusteellisia korjauksia ja uudistuksia, ja veistänyt myös uusia. 

Staffan-saari on lähellä Svartholmenia: saarella on ollut puusepäverstas ja veneveistämö vuodesta 1886 lähtien ainakin 1930-luvulle saakka. Nyt saarella on Norman Nordbergin telakka ja veistämö.