SURU-UUTINEN * ILPO KAUHANEN ON SIIRTYNYT IKUISILLE PURJEHDUSVESILLE

28.3.2020

Ilpo Kauhanen - purjehtija, kirjailija ja hyvä ystävä - kuoli muutamia viikkoja sitten nopeasti edenneeseen sairauteen.

Ilpo Kauhanen tunnetaan innokkaana purjehtijana ja kirjojen tekijänä. Hän viihtyi merellä ja veneissään, teki pitkiä ja lyhyitä purjehduksia aina kuin suinkin mahdollista. Hän oli merellä perheen kanssa, mutta viihtyi siellä myös yksin - hän piti pitkistä päiväpurjehduksista: aikaisin liikkeelle ja myöhään satamaan. 

Hänet tunnetaan hienoista kirjoistaan. Ensimmäinen oli oivallinun kuvaus Eino Antinojasta persoonana ja hänen veistämistään veneistä. Toinen kirja on mahtava kuvaus Hans "Hasse" Groopista, Suomen eräästä merkittävimmästä venekonstruktööreistä. Kolmas kirja kertoo Risto Kristeristä ja hänen urastaan ja oman Degerö-mallin luomisesta. Kaikki kirjat kuuluvat ehdottomasti Suomen venekirjallisuuden parhaimmistoon.

Kauhasen ensimmäinen purjevene oli "Nalle" Nybergin veistämä pikku-Scylla, jolla perhe teki pitkiä matkoja saaristoon. Luultavasti rakkain vene oli kaunis "Anna-Maria", Jarl Lindblomin suunnittelema ja Wileniukssen veistämön vuonna 1963 rakentama puupursi, ensimmäiseltä nimeltään "Aura". Kauhaset hankkivat veneen vuonna 1979, ja omistivat sen 21 vuotta. Vuonna 2001 uudeksi veneeksi tuli Comfortina 32 - hyvä purjehtija ja sopivan kokoinen, mutta luulen, että Ilpo kaipasi vanhaa hienoa puuvenettään.

Olin useita kertoja mukana Viaporin Tuopissa "Anna-Marialla", en miehistössä, vaan kuvaajana. Veneessä on pitkä takakansi, jossa olin poissa tieltä ja sain vapaasti heilua kameran kanssa. Sidoin itseni valjailla takavanttiin ja kaiteeseen kiinni, ja pysyin siellä hankalissakin keleissä. Jotkut parhaat kuvani olen ottanut sieltä.

Tähän on koottu muutamia kuvia Ilposta ja "Anna-Mariasta".

 

Viaporin Tuopin päätyttyä Suomenlinnan satamassa
Viaporin Tuopin päätyttyä Suomenlinnan satamassa
Viaporin Tuopista
Viaporin Tuopista
Viaporin Tuopin miehistöä 1997
Viaporin Tuopin miehistöä 1997
Ilpo Kauhanen puhdistamassa veneen pohjaa Lindgrenin telakalla 1992
Ilpo Kauhanen puhdistamassa veneen pohjaa Lindgrenin telakalla 1992
Ilpo Kauhanen ja Eino Antinoja kirjan julkistamistilaisuudessa vuonna 2004
Ilpo Kauhanen ja Eino Antinoja kirjan julkistamistilaisuudessa vuonna 2004
"Anna-Maria" Merikarhujen Lillholmenilla vuonna 1991
"Anna-Maria" Merikarhujen Lillholmenilla vuonna 1991
"Anna-Maria" Tuopissa 1999
"Anna-Maria" Tuopissa 1999
Muotokuva kipparista Tuopissa kesällä 1995
Muotokuva kipparista Tuopissa kesällä 1995
Myrsky kesällä 1993 - kuva otettu "Anna-Marian" takakannelta
Myrsky kesällä 1993 - kuva otettu "Anna-Marian" takakannelta