Vanhimmat veneet The oldest boats

Kuinka paljon Suomessa on vielä vanhoja klassisia veneitä ?

Olen vuosien mittaan kerännyt tietoja vanhoista veneistä ja ylläpitänyt tiedostoa niistä. Frisk Bris-lehdessä julkaistiin artikkeli vanhoista suomalaisista veneistä (Gamla finska båtar, Frisk Bris 3/2003) mutta luetteloa ei tiettävästi ole uudistettu.

Pekka Barck kuvaa kirjassaan Finlands segeljakter (Oy Litorale Ab, 2003) kuinka purjehduksen harrastus laajeni Suomessa 1900-luvun alussa ja veneiden valmistus kasvoi nopeasti merkittäväksi teollisuudeksi. Kilpailuihin piti saada parempia nopeampia veneitä. Syntyivät monet kansainväliset säännöt, joilla yritettiin saada kilpaveneet vertailukelpoisiksi. Etevien venesuunnittelijoiden joukko kasvoi nopeasti ja löytyi innovaatioita, jotka ovat nykyistenkin veneiden suunnittelun perustana. Eväkölit ja bulbit kölin alaosassa, elliptiset peräsimet, rullafokat, kaksoisrungot, pienet märkäpinta-alat ym ovat vanhoja keksintöjä 1800-luvun lopulta.

Barckin kirjaan on luetteloitu 2648 Suomessa rakennettua venettä 1800-luvun puolivälistä vuoteen 1920. Näistä lähes 300 on allmoge-veneitä, joita tehtiin ja käytettiin lähinnä saaristossa. Veistämöiden voi päätellä rakentaneen 30 vuoden aikana noin 2300 venettä purjehduksen harrastajille, melko paljon. Tuohon ajanjaksoon sentään osuivat ensimmäinen maailmansota ja Suomen vapaussota, jotka vaikuttivat yhteiskuntaan monin tavoin.

Suomessa rakennettiin monenlaisia veneitä. Amerikkalainen Universal Rule oli suosittu 1900-luvun alussa. Näitä ”amerikkalaisia” teki moni veistämö, ne olivat nopeita kilpailuissa mutta myös hyviä matkaveneitä. Valööriveneitä ei juurikaan valmistettu enää 1900-luvulla. Ruotsin saaristoristeilijöiden suosio alkoi kasvaa toisella vuosikymmenellä. Kansainvälinen R-sääntö ei vielä lyönyt itseään läpi vaikka joitain R-veneitä tehtiin. Suomessa kehitettiin myös omia erikoisluokkia.

Amerikkalaisia ei enää valmistettu 1920-kuvulla. Tilalle tulivat saaristoristeilijät, R-veneiden kuutoset, kahdeksikot ja kympit ja purjehtijat halusivat myös yksilöllisiä matkaveneitä. Veneet olivat kansainvälistä kauppatavaraa – niitä vietiin ja tuotiin.

Suomen venekannalle olivat sodat 1939-1944 kohtalokkaat. Veneitä ei pystytty hoitamaan, niitä tuhoutui pommituksissa ja monet veneet luovuttivat lyijykölinsä sotatarvikkeiksi. Tämän muistaen on ihmeellistä, että näinkin monta ennen sotia valmistettua venettä on säilynyt tähän aikaan saakka.

Lasikuituveneiden ilmaantuminen markkinoille aiheutti monen vanhan veneen hävittämisen – oli helpompaa ostaa uusi sarjavene kuin korjata vanhaa pehmenevää puista alusta. Pahinta aikaa oli 1970-1980 lukujen vaihde: puuveneet alkoivat olla uhanalainen laji. 1980-luvun lopulla kuitenkin alkoi uusi puuveneiden nousukausi joka jatkuu yhä. Helsingissä alkoi suuri puuveneiden regatta Viaporin Tuoppi, R-veneillä aloitettiin kilpailut ja niitä kunnostettiin, kiinnostus levisi, rahaa alkoi löytyä kunnostamiseen, aloitettiin veneveistäjien koulutus, Kotkaan saatiin puuvenefestivaalit…

Tilanne on siis hyvä – vai onko ?

On ja ei. Saaristoristeilijöitä, kuutosia ja kahdeksikkoja on enemmän kuin koskaan, monia veneitä kunnostetaan, Suomeen ostetaan veneitä muualta ja uusiakin rakennetaan. Muutamia arvokkaita veneitä on myyty muualle. Joitain vanhoja harvinaisia veneitä on kadonnut luettelosta, pari 1900-luvun alun venettä on paloiteltu moottorisahalla kun ei uutta omistajaa löytynyt. Muutamien pelastaminen odottaa rahoitusta ja ellei sitä löydy, vaarana on veneiden häviäminen.

Suomesta puuttuu julkinen rahoitus, jolla avustettaisiin arvokkaiden veneiden kunnostusta tai jolla palkittaisiin klassisten veneiden onnistunut restaurointi.